Tämän kuvasarjan myötä päättyköön PuuPekan hautajaisten aiheuttama muutaman päivän suruaika. Blogin nimi ja aiheet hakevat vielä muotoaan, mutta eiköhän tässä luonnossa tulla kulkemaan ja aivan toisaalle kirjoittelen raskaan ja rakkaan raudan nostamisesta tai nostamatta jättämisestä painavaa asiaa. Kuljen hetken yksin, mutta ehkäpä otan myöhemmin kanssakulkijoita mukaani, jos nyt joku haluaa tälle kiviselle ja juurakkoiselle virtuaaliluontopolulle lähteä.

 Itse lähdin muutaman viikon tauon jälkeen taas lenkille ja kun mietin minne kulkisin, niin annoin tutun viitan opastaa tuttuihin maisemiin. Vanhat suosikkikoivuni päätyivät tietenkin kuviin ja myös talven jäljiltä vielä kasvultaan lepotilassa olevat havupuut saivat kunnian päästä ensimmäisten kuvien joukkoon. Kuvassa oleva kuusen viimevuotinen latvakasvu on noin puolimetrinen ja tuota vauhtia jos kasvaisi olisi sadan vuoden päästä melkoinen jättiläinen. Tämän Pohjanmaan rannikkoseudun puut vain eivät juuri yli 25 metrin yli kasva. Kuusi on kuitenkin puistamme se joka kasvaa korkeimmaksi ja muutamia yli nelikymmenmetrisiä runkoja maastamme löytyy.

 Hakkuuaukion takana seisoo vielä hiljaa paikallaan palanen vanhaa ikimetsää. Ehkäpä tuon kuusikon laiteeseen tulee metso soitimelle kevään aikana. Asiaa täytyy käydä tutkimassa, vaikkapa kantohankien aikana, tai sitten sulan maan, jos lumet ihan silmissä pois hupenevat.