Menninkäisiä ei sentään näkynyt, vaikka kuiske kuuluikin varjoisan kuusikon kätköistä. Sääskien ensimmäinen verenhimoinen sukupolvi tuntui myös metsän pikkuväkeä hätistelevän kovasti, ainakin sen verran olin saavani supatuksesta selvää.

 Tutulla mökillä hetken istahdin iltalenkin puolivälissä ja katselin vanhoja kahvikuppeja kämpän hellan pankolla ja mietin että noista kupeista olisi kelvannut tarjota kahvia vaikka itselleen Piekkon Aukolle. Ei taatusti olisi porsliinin makua kahvin aitoa aromia pilaamassa.

 Tämä Aukoksi kutsuttu erakkona  asuva vanhan kansan mies oli kerran ajautunut vähän hienompaan herrojen ruokapöytään ja monenlaista olisi ollut tarjolla, mutta valinta oli ollut vaikeaa mitä monista hienoista ruuista olisi syönyt. Viimein Aukko oli nostanut eteensä kastikeastian ja alkanut lusikoida soosia suuhunsa samalla muulle pöytäseurueelle sanoen: "Syökää te niitä parempia appeita, mää lipitän tätä velliä vaan."

 No Aukusti oli källi mies ja saattoipa tuon tehdä ihan tahallaankin.