Pieni unettavan raukea kuvasarja toissailtaiselta kävelylenkiltä Maijanojan varresta otettuna. Kuvaajalla olo sitä vastoin oli aika kiireinen, kun sai hirvikärpäsiä nyppiä yhtenään päästään ja mistä milloinkin.

 Eilinen oli valokuvauksesta vapaa päivä. Kamera kyllä oli mukana, mutta muistikortti kotona ja ei muuten toimi eikä pelitä sillä tapaa laitteet. Yhden mukavan yllätyksen koin iltapäivällä, kun vanhalta sahaltamme kävin vähän hakemassa laudan räippää tarvepuuksi. Ylämyllyyn tulla pölähti ihka elävä peukaloinen keikkumaan eikä ollut minusta moksiskaan vaan pyrstö pystyssä touhusi pitkään omiaan välillä minua katsellen. "PuuPekka" tuon linnun sai joten kuten blogiinsa kuvattuakin, mutta eipä antanut minulle lupaa sitä täällä julkaista.

845111.jpg