Tulivat lähes käsi kädessä viimeinkin ja terve puna poskillaan kulkevia ihmisiä on nähnyt ulkosalla iloisin ilmein kulkemassa vaikka yli kymmenen asteen pakkanen ja pureva viima tekivät säästä armottoman kylmän. Ilmeisesti näitä talvisia kirkkaita päiviä on kovasti kaipailtu. Kuvan tosin olen ottanut viime vuoden helmikuussa, mutta aika lähellä totuutta maiseman suhteen kuitenkin ollaan.

 Eilen iltasella kävin itsekin talven tuulia haistelemassa komean tähtitaivaan alla. Tähdenlentoja arvelin myös olevan tarjolla mutta Kvadrantidit olivat kai jo lentonsa lentäneet tai sitten olivat niin matalalla taivaanrannassa etteivät olleet kunnolla havaittavissa.

  

1186336.jpg