Tänään on puolittainen syntymäpäiväni, sillä elonpolun taivallusta tuli täyteen 51 ja ½ vuotta. Sitä juhlistamaan laitoin vanhan kuvan tekstin aiheeksi ja todisteeksi siitä että vastuuta erilaisten urheilutapahtumien organisoimisesta olen ottanut jo pienestä pitäen. Leikkimökin nurkalta on alkamassa kova hiihtokisa jonka osallistujat odottavat nallipyssyni lähtölaukausta.

 Palautetaanpa mieliin missä tuo vaativa 2,7 kilometrin latu oikein aikoinaan kiersi. Pientä myötälettä lähdetään ensin kohti alajuovaa ja sen monttua ja kaunamökin kulmalta käännytään lautarännin alta hiihtäen kohti perunamaata ja vanhaa saunaa tusinalautataapelin vierestä suihkien. Siitä latu jatkuu maitolaiturin ja makasiinin välistä radan pään ohittaen kohti Kuuselan ulkohuussia ja edelleen alajuova Uunon siltaa ylittäen sahan takametsään ja samalla lehmihakaan kohti Peurakoskea ja jäässä olevaa merranjuovaa.

 Rantapolkua myötäillen reitti kulkee pajan ja sysimiilunpolttopaikan ohi padon päähän jossa on ensimmäinen ja ainoa väliaikapiste. Helena johtaa aika selkeästi ja Sanna ja naapurin tyttö seuraavat tasapäisesti vielä näköyhteyden ykköseen säilyttäneinä.

 Padon jälkeen päästä hetkeksi jokijäälle ja Yrjön talvitie on hetkessä ylitetty. Yläjuovan suulta käännytään takaisin kohti sahaa puomin tolppa kiertäen. Naapurin lammashaan aidan ylityksessä pitää olla tarkkana ettei katko suksiaan ja siitä pääseekin pian kallion ylitettyään laskemaan juovan jäälle jossa latu puikkelehtii hetken jääpönkien välissä.

 Saunanmäen nousussa punnitaan aivan loppumetreillä kenen kunto kestää ja puumäen alta pääseekin laskemaan pikkupuolen pihakoivujen alta kohti liito-oravien pesäkoivua johon vaativa ja vaihteleva reitti päättyy.

 Siitä minne nuo hiihtäjät oikeasti suuntasivat ei ole minkäänlaista muistikuvaa ja kun tarkasti katsoo, niin yhdellä kisaajalla ei ole edes suksia jalassa. Mutta: Paikoillanne, valmiinanne. PAMM!