Parin viikon tauon jälkeen lähdin käymään Pirttijärven maisemissa haaveena nähdä vaikkapa Klaus-kurjenpoika. Klasua ei näkynyt, mutta emokurki sentään, että eiköhän siellä nuori lintu elä ja voi ihan hyvin. Yleensä tuolla takamailla saa olla rauhassa, mutta nyt oli joku äijän köriläs vallannut parhaan paikan suon saarekkeen laidasta olevan kiven päältä. Ajatuksiinsa oli ukko vaipunut ja kuvasin sen salaa suurine saappaineen siihen siirtolohkareen päälle. Mikä lie puille puhuja ja linnuille höpöttäjä olikaan. Sinne se jäi könöttämään ja minä jatkoin hiljaa pois paikalta omia polkujani. Kuvasin aika paljon vaikka ja mitä. Kuvasaalis alkaa purkautumaan tasatunnein aamuseitsemästä iltaseitsemään.