Kesälomapäiväni kunniaksi suuntasin auton keulan jälleen kerran Historian kankaalle ja tulet kodalle viriteltyäni lähdin jalan navakassa vastatuulessa kohti Koirajärveä. Arvelin että nyt on hyvät mahdollisuudet päästä hyvinkin lähelle jotain mukavaa kuvauskohdetta tuulen alla kulkiessa.

 Ihan sitä en kuitenkaan osannut odottaa, että törmäisin samanlaiseen konnaan kuin Pirttijärven polulla keväällä. Siinä se kuitenkin oli metsätiellä jäykistyneenä kesken askeleensa, kuin jokin pieni patsas. Tuumaakaan se ei peräytynyt ja viimeisen lähikuvan otin siitä noin parin sentin päästä sen komeasta silmästä. Ennenkuin lähdin jatkamaan matkaani painoin sitä kevyesti selkään ja silloin se pullisti itseään vieläkin isommaksi, mutta pysyi silti edelleenkin paikoillaan. Jotenkin sympaattisen näköinen kaveri eikö vain? ;-) 

1880161.jpg