Jalankulkien, niin metsän siimeksessä, kuin kaupungissa, näkee ja kokee paljon enemmän kuin autolla liikkuen. Eilinen pieni kaupunkikierros Kokkolassa tarjosi tämän tarinan.

Kävelykadun päässä, lähellä Sunttia olevalta jäätelökiskalta oli eräs mies ostamassa kolmelle pienelle tenavalleen tötteröjäiskejä. Kivaahan se on helteellä naperoiden syödä vaikka "Sian" herkkuja.

Kuvan oton jälkeen  kuljin sattumoisin parahiltaan, tai pahimmoikseen tuon leikkipuiston laidalla olevan lapsikatraan ohitse, jossa yksi tenavista vielä vartoi omaa kylmää herkkuaan, jolle mies juuri oli tuomassa tötteröä.

Kahdella pallolla ladatun irtojäätelön syönti liki 30 asteen helteessä on sekä taito- että nopeuslaji ja tätä ei sisaruksista nuorimmainen vielä hallinnut, sillä kaksi suklaajäätelöpalleroa lojui kauniissa rivissä puistonpenkin laidalla irtaallaan.

Lämpimästä ilmasta, tai mistälie johtuen mies ei sulavasta jäätelöstä riemastu, vaan ensikommentti tulee suoraan sydämestä ja tunteella: "Voi Prkl."  Pieni hiljaisuus ja vähän isommalla äänellä jostain sydäntäkin syvempää: "Voi Stn"

Jatkan matkaa pysähtymättä miettien itkeäkkö, vai nauraa, enkä osta jäätelöä itselleni koko päivänä.