"Siellä se karhu on puun sisällä valmiina. Täytyy vain sahaten se sieltä ilmoille vapauttaa." sanoi Aarto ja nykäisi Husovarnansa käyntiin sätkän jämä suupielessä roikkuen, kun utelin häneltä että, aikooko hän tosiaan vastata saamaansa työhaasteeseen ja valmistaa eräälle paikalliselle puualan firmalle sen häneltä tilaamansa Puukarhun. Paikkakin oli jo Otsolle katsottuna valmiiksi yrityksen portin pielestä ja siinä sen tulisi sitten toivottaa työväki ja asiakkaat tervetulleeksi saha-alueen tontille. 

 Sanoin, että minä en kyllä puun sydämen ja kuoren välissä tiedä muuta olevan kuin kovaa syyspuuta ja pehmoisempaa kevätpuuta lustoineen, mutta niinhän se Aarto sieltä sen Nallen viimein tuntien aherruksen ja parin tupakka-askin polton jälkeen löysi. Pahaksi onneksi karhu oli vain pahoin laihan luikku, eikä se kelvannutkaan yrityksen johdon mielestä portin pieleen komistukseksi, vaan päätyi lautatarhavahdiksi katettuun varastoon.

 Tervalla sentään Leppä-Aarto tekeleensä koetti suojata, mutta puu oli vähän turhan tuoreen nuohkeaa ja Puukarhu haljeta napsahti pinnastaan yksin varastossa kököttäessään. Vähän sillä on haikea ilme kasvoillaan, mutta aina silloin tällöin käyn sitä morjenstamassa ja sen pitkiä päiviä piristämässä. Kerran se innostui kertomaan minulle tarinaa siitä miksi karhuilla on paksu pörröinen turkki, mutta ketuilla kauniin sileä ja punertava. Tiedä vaikka joskustaina kirjoittaisin sen tänne Kuuselaan muistiin.

 787937.jpg