Oikeastaan ihan tavallisia tuulenkaatoja. Näitä tulee usein runsaasti suurien hakkuuaukioiden reunoille, kun puut jotka ovat aiemmin kasvaneet tiheässä metsässä ovatkin yht`äkkiä vailla toisten puiden tarjoamaa suojaa moton käynnin jälkeen myrskytuulia vastaan. Pystyyn jääneet puut näyttävät siltä kuin ne olisivat kerääntyneet paikalle katsomaan kaatuneita kavereitaan kuin miettien olisiko vielä jotain tehtävissä kuusten pelastamiseksi.

 Koirajärven maastoissa kierrellessä tuntuu aina löytyvän uutta kuvattavaa, vaikka kulkee lähes viikottain samoja polkuja ja reittejä. Tänään ajaa päräytin ihan kirjaimellisesti tuonne metsään, sillä alkumatka taittui tällä kertaa mopon sarvista kiinni pitäen ja täytyy sanoa, että vähän tuli sellainen rasavillimäinen olo Tunturilla huristaessa.

 Retken lähtökohtana oli kurkien pesäpaikan etsintä, mutta eivätpä ne sitä minulle halunneet kertoa, enkä koko suolla edes nähnyt kuin suurista linnuista toisen. Koirajärvenojalla kävin myös ja aina täytyy ihmetellä sitä valtavaa sitkeyttä ja peräänantamattomuutta jolla tuo suuri kanava on lapiolla kaivettu tuon kivisen kankaan poikki ja vielä kun tietää että työtä on ollut tekemässä vain kaksi ihmistä, nimittäin isä ja tytär, niin kunnioitus näitä työn sankareita kohtaan nousee entisestään.

 Oma pikku metsälö osui myös matkan varrelle ja suuren metsänvartijakuusen kävin myös puhuttelemassa. Suuri puu kertoi hirvien jonkin verran taimikoissa talven aikana rellestäneen, mutta pääsääntöisesti olivat kuulemma jättäneet mäntyset rauhaan. Aivan metsän perimmäisessä kolkassa oli mukava yllätys sikäli että pari vuotta sitten männylle istutetulle alueelle oli taimettunut luontaisesti koivua aivan tavattoman hyvin. Päätin samantien kasvattaa tuosta pikku alueesta lehtipuuvaltaisen sekametsän. Siinäpä sitä onkin hommaa pitkäksi aikaa.

1547548.jpg