Kauan, kauan sitten tässä pöntössä asusteli ja eli pieni onnellinen liito-orava perhe. Suureen kuusenrungosta koverrettuun pönttöön oli hyvä palata aina aamun valjetessa ruokaretkiltä sekä emojen, että nuorten poikasten.

Eräänä päivänä, syystä jota kukaan ei tiedä suurisilmäiset ja kauniin harmaat oravat eivät enää kotiinsa palanneetkaan. Pönttö itki kaipuutaan monta vuotta, kastui omista kyynelistään ja niiden loputtua rapistui, kuivui ja halkesi keskeltä kahtia.

Eivät rapise enää pienet jalat kuusenrungolla, eikä niiden kotipesän suuaukosta lähdetä enää koskaan huimiin lentoihin halki kesäisen valoisan iltayön.