Mahtaakohan intoni valokuvaukseen olla osin geeniperimässäkin, sillä isän äidinisä räpsi kuvia Oulun kaupungin fröökynöistä ja muistakin vanhan tervakaupungin asukkaista jo yli sata vuotta sitten. Lukevatkohan tytöt juuri sitä tarinaa jonka PuuKarhu minulle muutama päivä sitten kertoi.

 Yritin sadulle löytää kirjoittajaa sillä lyhyellä pätkällä jonka siitä muistan, mutta ei niillä päädytty kuin Kalevalan katkelmaan jossa seppä Ilmarinen kertoili naishuoliaan sille vakaalle ja vanhalle. Seppä oli pahasuisesta eukosta päässyt eroon tietenkin loitsulla ja taikonut laulaen hänet "meren luo`olle lokiksi, kajavaksi kaakattamaan."

 Jostakin syystä Wilho-pappa ei kuitenkaan Oulussa viihtynyt, vaan teki täydellisen alan ja ammatinvaihdoksen ja siirtyi asumaan ja puita vesivoiman avulla raamilla   sahaamaan noihin maisemiin ( poislukien ensimmäinen ja viimeinen ) joista aamulla tein pienen kuvasarjan. Tarvinneeko siis enää ihmetellä miksi kuvausaiheeni ovat aika usein hyvinkin puisevia. 

796885.jpg