Latuakin pitkin tuonne pääsisi, Einon mökille, Matti kait on hiihdellyt Koirajärven kautta kohti Kontionkangasta jatkaen siitä kohti kunnan kämppää ja monien talvisten hiihtoretkien kohdetta. Menen kuitenkin suksen jäljen viertä, umpia, oman kunnon takia minä tänne kahlaan poikki ison hakkuuaukean. Eikä minulla kyllä kunnon suksia ole olemassakaan.

Ainalin vanhassa kuusikossa kävely helpottuu, lunta on tuskin kymmentä senttiä ja pisimmät mustikan varvut kurkkivat vielä vihreinä hangen pinnalla pilkistellen. Pian näkyy jo tuttu mökki ja sen komeat pahkaiset kulmapuut. On rauhoittavaa astua tutusta ovesta hetkeksi sisään, sytyttää pieni kynttilä, juoda kahvit ja antaa ajan pysähtyä.

Juopottelemassa ovat mökillä käyneet jotkut syksyllä. Sotkeneet eivät sentään ole paikkoja pahoin. Viinipullonsa jättäneet lieden nurkalle todisteeksi käynnistään ja niihin puoliksi palaneet kynttilät. Mitäpä väliä tuolla. Tiedä kuinka ovat maailmaa parantaneet rypälejuomia nauttiessaan.

Käyn vielä jäätyneellä suolla mökin edessä. Mönkijän jättämiä arpia rahkassa ei lumikaan ole vielä kokonaan kätkenyt. Töyhtötiainen pyrähtää pieneen mäntyyn tiheästä kuusikosta, mutta viipyy vain hetken suolla. Kaunis lintu ei halua kuvattavaksi tällä kertaa, lauluaan sentään tarjoaa kuunneltavakseni muuten hiljaiseen metsään.