Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.02.2010 - 20:07

Raijan-päivän ilta repäistään "päivän tiedon" osalta käyntiin Feeliks Esaias Pakarisen laululla, "Tää Rokki on poikaa."  Niin mm. Severi Suhosena, kuin myös Pekka Puupäänä tunnettu kansan viihdyttäjä Esa Pakarinen syntyi tasan 99-vuotta sitten. http://www.youtube.com/watch?v=Wt7GjyTCM8s

Ennen vanhaan rahvas koetettiin pitää tyytyväisenä tarjoamalla ihmisille leipää ja sirkushuveja. 9.2.1985 aloitettiin sokeripalojen syötätys lähes koko Suomen aikuisväestölle. Samalla saimme suojan poliota vastaan.

Mahtoikohan kova lentsikkamies ja silloinen Pressamme Mauno saada myös terästettyä Sirkkua? Taisipa saada, mutta se minun piti tässä kohtaa kertoa, että mies nimeltä William G. Morgan kehitti lentopallon tasan 115 vuotta sitten.

Helmikuun yhdeksäntenä 1959 Veikko Pekanisä  Vennamo perusti puolueen nimeltä Suomen Pientalonpoikain puolue, joka myöhemmin muuttui Suomen Maaseuden Puolueeksi.

Sitten asiaa jonka oravakin tiesi aikoinaan todeksi. SYP ja KOP yhdistyivät 9.2.1995 Merita-pankiksi joka puolestaan sai kuusi vuotta myöhemmin nimekseen Nordea. Ja taas vaihtuivat tekstit ja logot Säästöpossujen kyljissä. Mikäs sen hauskempaa sanoisi joku säästölippaita näinä aikoina keräävä henkilö.

Jalkaväenkenraalin ja Mannerheimin ristin ritarin Adolf Ehrnroothin syntymästä tulee tänään kuluneeksi 105 vuotta. Pieni kooltaan, mutta suuri teoiltaan silloin kun maamme kohtalon päiviä koettiin ja sota-aikaa elettiin.

Kaksi tunnettua Rock-muusikkoa on myös poistunut ajasta ikuisuuteen tällä päivämäärällä. Toinen heistä on legendaarinen Bill Haley ( 1981 ) ja toinen Sweet-yhtyeen laulaja Brian Connelly ( 1997 ). Sweet heitti keikan myös Ylivieskaan muistaakseni 1972. Onkos tämä nyt sitten jytää vai purkkaa? http://www.youtube.com/watch?v=ksaQqPlSllM

08.02.2010 - 22:00

Lauantaina paikallinen ammattioppilaitos piti oviaan avoinna kaikelle kansalle ja tutustutti samalla oppilaidensa töihin ja tekemisiin. Ilokseni totesin että puuala ja käsin tekeminen kiinnostaa edelleenkin nykynuoria. Löytyi komeaa puolivalmista kaappikelloa, lipastoa, kuin myös liimapuulevystä valmistettu hieman keskeneräinen TaoTao äiteineen.

Kotimaisista raaka-aineista mahdillisimman pitkälle jalostaen. Siitä syntyy ehkäpä parhaiten työtä ja tekemistä kuin myös niitä kaivattuja uusia työpaikkoja.

08.02.2010 - 19:58

Lainan-päivän iltaa ja hyvää sellaista. Keskimäärin jokainen suomalainen lainaa kirjastosta vuosittain 19 kirjaa ja tämä kertaa reilut viisi miljoonaa antaa tulokseksi varsin huimat lukemat, mutta ennenkuin tutkimme tämän päivämäärän sattumuksia tarkemmin aasinsilloitamme tien Maaritin kauniiseen lauluun: "Lainaa vain." http://www.youtube.com/watch?v=Sc3k2sI8XME

Elämäkin on vain lainaa sanoisin. 8.2.1977 kruunattiin Suomen kauneimmaksi naiseksi Armi Aavikko. Hänet elämänsä ei myöhemmin ollut pelkkää satua prinsseineen, vaikka Dannyn kanssa laulaen ja levyttäen ylsi timanttilevyyn asti.

Liian lujaa kulki myös 8.2.1931 syntyneellä James Deanilla. Viikatemies korjasi hänet rajan toiselle puolelle vain 24-vuotiaana 50-luvun puolivälissä.

Ja vielä lauleluun liittyen totean että Idols-Pete on vain päivää nuorempi kuin Anna Abreu. Kakskymppiä täyteen tänään Parkkonen pojalle.

Tieteiskirjailija Jules Verne syntyi tällä päivämäärällä vuonna 1828. Yksi hänen mielenkiintoisimmista teoksistaan on matkustus maan keskipisteeseen, jonne romaanissa mentiin Islannin maaperän ja tulivuoren kautta. Tuolta satujen saarelta oli kotoisin myös Halldor Laxness. Tasan 12 vuotta sitten liki sadan vuoden iässä kuollut kirjallisuuden nobelisti vuodelta 1955.

Kuunneltaisiinko lopuksi Björkkiä. http://www.youtube.com/watch?v=R1N2-ZgD7H0&feature=related Se on kyllä aikas taiteellista, mutta en tähän nyt kehtaa Kissiäkään loppuun linkittää, vaikka Suukko-poikien ensimmäinen levy julkaistiinkin tasan 36 vuotta ( 1974 ) sitten.

07.02.2010 - 20:09

Kuva viime vuoden Itsenäisyyspäivältä Raution Sankarihautojen ääreltä.

http://mustavalkomaanantai.blogspot.com/

07.02.2010 - 17:50

..minne vie, muuta virkaa lie, se vaan vie..

07.02.2010 - 14:49

Tänä vuonna Kyntteliä saatiin odotella viikon päivän helmikuun alusta. Alunperin tämä Jeesus-lapsen siunauspäivä, jonka Simeon suoritti, ajoittui päivämäärälle 2.2, eli 40 päivää Joulupäivästä eteenpäin.

Pari maailmankuulua klassikkokirjailijaa on syntynyt 7.2. Charles Dickens ( 1812 ) ja Laura Ingalls Wilder ( 1867 )  Teoksistaan tunnetuimpia lienevät Oliver Twist ja Pieni talo preerialla.

Maaningalla sijaitseva Suomen korkein koski, nimeltään tietenkin Korkeakoski rauhoitettiin 7.2.1947 oikein lain voimalla. Pudotuskorkeutta aikas tavalla, eli 46 metriä.

Miss Suomi kisoissa voittaja pillahtaa yleensä itkuun. Helmikuun 7. päivä 1960 saattoi märy päästä koko kisaporukalta. Kilpailun tuomaristo arvioi tason niin heikoksi, ettei voittajaa valittu lainkaan ja edellisvuoden missi Tarja Nurmi sai pitää tittelinsä ja jatkoi toisenkin vuoden maamme kauneimpana.

Vaan kaikkien Suomen vielä pystyssä olevien maitolavojen ehdoton rinsessa, ellei peräti kuningatar täyttää tänään vuosia. Syntymävuosi Hirvoskalla on 1946 ja siitä voitte iän laskea. Ei kuitenkaan kuunnella lopuksi Anitaa, vaan Annaa. Abreyn tyttö on tänään tasan 20 vee. http://www.youtube.com/watch?v=gH1xmKSAwbI ( jotenkin työlään ja hankalan näköistä laulamista. Olisikohan sittenkin pitänyt valita Hirvonen? )

 

07.02.2010 - 10:57

07.02.2010 - 10:51

..lauloivat tulkut korkella koivussa. Päivä sen sijaan on kaunis, suorastaan häikäisevä.

06.02.2010 - 19:21

Helmikuun kuudentena 1917 pidettiin Trondheimissa Pohjoismaiden saamelaisten ensimmäinen yhteinen kokous. Tästä päivästä tuli myöhemmin saamelaisten kansallispäivä. Nils-Aslak Valkeapää on tuonut joiut tutuiksi monille lantalaisille, mutta minä päästän ääneen Angelin Tytöt: http://www.youtube.com/watch?v=Fn6I0Byg83M

Näistä nykypäivän politikoista ei aina oikein tiedä. Joskus tuntuu että puhuvat paljon, mutta eivät sano mitään. Tasan 90 vuotta sitten tehtiin kuitenkin hyvä päätös ja säädettiin laki joka määräsi että joka kunnassa pitää olla oma kätilö. Enää ei taida olla edes omaa lääkäriäkään joka pitäjässä.

Moni muistaa varmaankin todellisen epäonnen laivan nimeltä Antonio Gramsci. Tämä venäläinen paatti oksensi öljyä Porvoon edustalle 6.2.1987 jäiden sekaan. Edellinen haveri sattui Latvian edustalla noin kahdeksan vuotta aiemmin ja silloin luututtiin mustaa paskaa Ahvenanmaan kallioilta.

Vaan Tarjapa aloitti Presidenttinä tasan kymmenen vuotta sitten. Varsin hyvin on hommansa hoitanut ja esillä ollut tarvittaessa ryhdikkäästi. Myös Mara aloitti kuusi vuotta aiemmin ( 1994 ) tällä päivämäärällä hommansa maamme Pressana.

Väisälän Yrjöllä oli hyvä päivä, tai ehkäpä yö paremminkin tällä päivämäärällä vuonna 1938. Hän nimittäin löysi tuolloin neljä uutta asteroidia. Amerikkalaiset kävivät puolestaan kuussa 6.2.1971 Apollo 14 aluksenaan. Joku miehistön jäsenistä taisi pelata peräti golfia tuolloin kuun kamaralla.

Nythän tuo Kuun mollukka ei enää jenkkejä kiinnosta, vaan Marsiin hamuavat. Jotenkin tuo avaruuden valloitus ihmisvoimin tuntuu kyllä minusta aika turhalta puuhalta. Maailmankaikkeuden mittasuhteet huomioiden kuuretki on verrattavissa yksilötasolla suoritettuun matkaan jääkaapilta sohvalle ja takaisin ja miehitettyä lentoa Marsiin vertaisin postilaatikolla käymiseen samalla kategorialla mitaten.

Ja sitten jätetään tähdet rauhassa taivaalle tuikkimaan ja kuunnellaan rentoa poppia Rick Astleyn esittämänä. Hän täyttää tänään 44 vuotta. http://www.youtube.com/watch?v=oHg5SJYRHA0

06.02.2010 - 17:48

Joulun tienoilla Väinö sai seurakseen Saulin lisäksi myös siskonsa Ansan ja veljensä Niken. Kaikilla näillä kissoilla on samat vanhemmat, mutta katit ovat kaikki eri poikueista. Vänni toimi tietenkin kohteliaasti syöminkien isäntänä. ;-)

http://blogikissat.com/kissakuvahaaste/2010/01/25/kissakuvahaaste-127-sukulainen/comment-page-1/#comment-1008

06.02.2010 - 15:28

Kuuselaan posti kulkee 50 loppuisesti. Tutkin lähipellollamme tämän hetkistä lumen syvyyttä täällä ja noin tikkuaskin korkeuden verran jäi vajaaksi puolesta metristä. Ei huisin paljoa, mutta kahlata asti kuitenkin.

http://www.yykaakoo4.vuodatus.net/

05.02.2010 - 18:59

Hommaappa yhdeksän kilowatin voimavirtatoiminen lämpöpuhallin ja turruuta sillä halakoa noin puolen metrin päästä pari päivää niin johan on kosteus ja lämpöarvot kohillaan. Sitä että tuottaako tuo klapi enemmän lämpöä kuin se energiaa kuluttaa ei tullut kyllä laskettua. Mukavata viikonloppua sekä Suomeen, että Saameen. ;-)

05.02.2010 - 18:23

Ja eikun lippu salkoon ensimmäisen kerran tälle vuodelle J.LR:n kunniaksi, kuin myös runoelemaan ja makea torttukahvikin on nyt paikallaan. Kansallisrunoilijamme syntymästä on nyt kulunut 206 vuotta. Runebergin päivän vuodelta 2007 muistan puolestani minä itse lopun ikääni, sillä silloin pääsin lääkärin ja puukon avulla eroon sitkeästä polveani rieponeesta bakteerista.

Monessa mukana ollut kulttuuriboheemi Jörn Donner täyttää tänään 77 vuotta. Mies on palkittu sekä Oscarilla, että Finlandia-palkinnolla. Melkoisia meriittejä. Palkintoja tuli myös 5.2.1956 Cortinan Olympiamäestä. Antti Hyväriselle kultaa, joka oli mäkihistoriamme ensimmäinen ja Aulis Kallakorpi säesti hyvin hopealla.

 Tasan 102 vuotta sitten oli aihetta huraa-huutoihin Rääkkylän Kivisalmessa. Ruoppaustöiden yhteydessä löytyi malmilohkare joka johti myöhemmin Outokummun suuren kuparimalmion löytymiseen. Sieltä saatiin varmaankin paljon värkkiä tuleviin pennin kolikoihin joita itsekin tenavana keräsin rahan kiilto silmissä.

Ruotsin MM-ralli taitaa olla parhaillaan menossa. ( Ensi viikonloppuna ajavat. ) Mukana myös tänään 42-vuotta täyttävä Marcus Grönholm. Olisipa hänellä kartturina tasan pari vuotta nuorempi saksatar Astrid Gumbernuss. Naisten kuulantyönnön olympiavoittaja nimittäin. Niin riski tyttö että työntäisi helposti Subarun syvältäkin penkasta takaisin tielle.

Ihmisillä on tapana hukata kaikenlaisia tavaroita. Jenkkien ilmavoimat hukkasivat 5.2.1958 myös erään pikku jutun, ydinpommin nähkääs. Siellä se on jossain Georgian osavaltion rannikolla kalojen ihmeteltävänä vieläkin.

Tasan 110 vuotta sitten Suomessa ihmeteltiin ensimmäisten radioaaltojen onnistunutta lähetystä venäläisen fyysikko Popovin johdolla. Pink Floydista tutun ja siitä eronneen Roger Watersin tarina radioaalloista on hieman mystisempi. Billy-poika vastaanottaa siinä aaltoja vastaan ihan omalla päällään. Mikäs sen hauskempaa ja helpompaa. http://www.youtube.com/watch?v=ACfiRwJeFsE

04.02.2010 - 22:34

..arvelee Ana. Väiskin viikset puolestaan väpättävät kuvan oikeassa laidassa siihen malliin, että aivan sama mikä se on kunhan se viedään vikkelästi Kuuselasta pois.

04.02.2010 - 16:28

Kitaro täyttää tänään 57 vuotta. Silkkitie, vai Karavaani? Kauniita molemmat. Päädyin jälkimmäiseen: http://www.youtube.com/watch?v=DBqQOOaT4io

Ester Ståhlberg, eli ensimmäisen presidenttimme vaimo perusti hyväntekeväisyysjärjestö "Pelastakaa lapset Ry:n" tällä päivämäärällä vuonna 1922. Aluksi se tunnettiin nimellä: "Koteja kodittomille lapsille."

Tänään vietetään Maailman syöpäpäivää. Vaikka hoitokeinot tuohon ikävään tautiin ovat parantuneetkin, niin maailmassa kuolee edelleenkin 7,6 miljoonaa ihmistä vuosittain tähän sairauteen. Tupakka on edelleenkin yksi pahimmista sen aiheuttajista.

4.2.1941 syntyi kaksi tulevaa olympiavoittajaa. Mexikon vuoden 1968 kisojen punttikunkku Kaarlo Kangasniemi, ja kova Veikko Kankkosen kilpakaveri mäkihommissa, eli Tsekki Jiri Raska. Myös naisten vitosen hiihdon olympialaisissa voittanut Marjut Rolig on syntynyt tällä päivämäärällä vuonna 1966.

Nuuksion kansallispuisto perustettiin Etelä-Suomalaisten iloksi 4.2.1994 ja tasan 17 vuotta ( 1977 ) aiemmin rauhoitettiin pylväsmäiset katajat Suomessa. Puumaisten katajien kunniaksi lopuksi soimaan todella tuoreen nelinkertaisen Emma-voittajan Anna Puun kappale, no joku siinä vie: http://www.youtube.com/watch?v=wmDtWSo9c3g

03.02.2010 - 20:58

Anu pyysi tuolta Israelin suunnalta että Väinöjä tulisi vielä lisää. Kehiin siis Jossun kuva nuoresta Bojoingista. ;-)

03.02.2010 - 17:34

Juhliikohan Ville Valo tänään sukunimensä nimpparia? Valon päivänä vietetään myös psoriasis-teemapäivää ja kuten tiedämme se ei tartu. Markku Aron tarttuvaa iskelmä-taidetta emme myöskään ryntää Juutuubista etsimään, vaikka Puputin poika tänään 60 täyttääkin. Päivän tiedon avausmusiikiksi valitsin häntä tasan kolme vuotta vanhemman artistin laulelua joka on Rollari-biisi "Ruby tuesday" vaikka tänään keskiviikko onkin. Olkaa hyvä Melanie Safka: http://www.youtube.com/watch?v=tognmHSh_Qg

3 helmikuuta on syntynyt paljon tulevia huippu-urheilijoita. Hiihtäjät Marjatta Kajosmaa ja Pauli Siitonen vielä ihan samana päivänä vuonna 1938. Vuotta myöhemmin puolestaan syntyi tuleva seiväshypyn ME-mies Pentti Nikula.

Todellinen rypäs löytyy myös vuodelta 1965. Marjo Matikainen, norjalainen hiihdon olympiavoittaja Terje Langli ja jääkiekkoilija Esa Keskinen viettävät tänään 45-vuotis päiviään. Jalkapalloilija Matti Paatelainen on puolestaan heitä pari vuotta nuorempi. Nigerialaissyntyinen pikajuoksija Mary Onyali kuuluu myös tämän päivän synttärikerholaisiin ja ikää tulee mittariin tummalla kiiturilla 42 vuotta.

Vaikeiden sotavuosiemme aikana presidenttinä toiminut Risto Ryti syntyi tällä päivämäärällä v. 1889 ja yhdeksän vuotta tämän jälkeen  ( 1898 ) mies nimeltä Alvar Aalto. Todella hyvin kotimaisen puun hyödyntämisen ja jatkojalostuksen merkityksen oivaltanut Kaija Aarikka taas on vuosikertaa 1929.

Kylmä elämän laki on että joskus täältä on myös lähdettävä. Buddy Holly ja monta muuta legendaarista tuon ajan muusikkoa kohtasi matkansa pään lento-onnettomuudessa 3.2.1959. Heidän muistonsa kunniaksi laulaa lopuksi Don McLean: http://www.youtube.com/watch?v=S6uEjifqTaI

02.02.2010 - 17:45

Vaikka lunta tulisi tuiskuna tai pyrynä, niin tämä mies jaksaa, vaikka täyttääkin tänään 65 vuotta. Äijäenergiaa löytyy vallan vimmatusti. Jääköhön eläkkeelle? Tuskinpa. ;-) http://www.youtube.com/watch?v=NJ9G744XPdI&feature=related

Jos löytyy virtaa Reetusta aina vaan, niin tasan 130 vuotta ( 1880 ) sitten Jenkkilän ihmiset saivat ihmetellä ensimmäistä sähköllä toimivaa katuvaloa Wabashissa joka on jossain päin Indianaa.

Tästä kun mennään seitsemän vuotta eteenpäin ( 1887 ) niin samassa ihmeiden maassa alettiin käyttämään murmeleita apuna talven kestoa mitatessa. Ihan ihme hommaa. Kyselisivät sammakoilta, tietämättömät. No kaipa groundhokitkin oman päivänsä ovat ansainneet.

Tänään viettää nimipäiväänsä Suomessa Aamun ja Jeminan lisäksi Lumi. Hyvin osui kohdalleen päivä sillä lunta on tullut tänään Kuuselaankin ainakin kuusi tuumaa lisää. Kaksosetkin ovat saaneet tähän 2.2 ajankohtaan oman päivänsä. Tuplavauva onnea saadaan nauttia Suomessa noin 850 kodissa vuosittain. 

Laitetaanpa lopuksi Shakira laulamaan hänen 33-vuotis päivänsä kunniaksi. Minä puolestani lähden laulattamaan punaista imuriani, kun kuulettaa nuo Salakkaritkin vihdoin loppuvan: http://www.youtube.com/watch?v=_NlvgnPNZWE&feature=related

02.02.2010 - 17:26

Väiski istuu, nostaa tassua ja kiittää kaikkia kommenteista näiden 33 päivän ajalta. Emme päässeet sopimukseen kuvauspalkkioista jatkon suhteen "Päivän Väinö" kuvista, mutta noin kuva / viikko jatkokontrahti saatiin aikaiseksi pitkän käpälänväännön jälkeen.

Kirjoittaja

Pekka

Luontoa kuvin ja sanoin

Kukkanen
Maailman kivet
Haapa
Poratut kivet
Lintin kukka
Kahvi
Sivupohja
Rautaalavalle
Excellent
Klaus
Valokuvatorstai
Survivor 2008
Nappi
Mainos
Kiitokset..

.. Saimirille. ;-)

free hit counter
hit counter