Karhun lempinimiä molemmat ja tämän päivän nimipäiväsankareita myös kumpainenkin. Mesikämmenenkin nimeä tämä iso mutta nopea metsiemme eläin tottelee ja jopa metsän omenaksi sitä joskus olen kuullut sanottavan. Karhu mikä karhu sanon kyllä minä.

 Monien pimeiden ja pitkien talvi-iltojen tarinoiden kohteena myös aikoinaan sai olla tämä töpöhäntäinen pörröturkki. Mutta tiesittekö että karhullakin oli ennen pitkä häntä? Ai, ette. No eipä hätiä, sillä ei sitä tiennyt moni muukaan. Häntä oli vähän samantapainen ruoska kuin vaikkapa tiikerillä ja monilla muilla kissaeläimillä ja karhusta itsestään se ei ollut oikein kaunis.

 Ketun komean punaista puuhkahäntää karhu useinkin kateellisena katseli ja eräänä syyskesän päivänä se rohkaisi mielensä ja kysyi repolaiselta kuinka sekin voisi saada yhtä komean peräsimen kuin ketulla oli. Kettu päätti saman tien karhua ällyyttää oikein kunnolla ja kertoi ilme vakavana tulella polttaneensa häntäänsä tuo komean värin ja pörröisyyden.

 Salama olikin edellisenä päivänä sopivasti sytyttänyt pikku kulon lähikankaan laitaan ja sinne kaverukset suuntasivat yhtä matkaa tassutellen karhun häntää tuunaamaan. " Sinne vain siimahäntää hiillokselle. Mitä punaisempi on hehku sen komeampi on lopputulos" Opetti kettu. "Poppasee" uikutti puolestaa karhu, johon kettu vain huikkasi, jo vähän välimatkaa karhuun tehden: " Mitä tuli polttavampi, sitä karva kaunihimpi."

 Karhuhan ei periksi antanut ja lopuksi siltä paloi melkein koko häntä ihan tykkänään irti poikki ja jäljelle jäi vain se pieni töpö mitä se kantaa edelleenkin mukanaan. Karhu vähän murehti ja oli vähän vihainenkin kun arveli Revon sitä jälleen kerran huijanneen, mutta lohdutti samalla itseään sillä että eipähän hakkaa enää perässä tuleva lisäke metsässä juostessa puiden runkoihin.

 Pitkään ei karhu kuitenkaan vihoitellut ja jo seuraavana aamuna kaverukset  löivät käpälää päälle ja nauroivat koko jutulle.

 ------------

 Kesälomareissulla kuulin tarinan pohjaksi tuon katkelman, "mitä tuli polttavampi, sitä karva kaunihimpi" joka lienee jostain sadusta tai tarinasta lähtöisin. Kaikki muu tässä pikku kirjoituksessani onkin sitten yhtä totta kuin se että revontulet syntyvät talviyönä taivaalle ketun juostessa taivaankannen poikki häntä kipinää iskien. ;-)